Vuonna 1989 sain tilaisuuden yhden päivän kokeilla jakomäen ala-asteella siellä vielä toimineen viimeisimmän musiikkiluokan bändisoittimia, joista rumpusetti oli osastoa
love at the first sight, koska jäin siihen koukkuun heti ja kehityin sen soittamisessa, vaikka en edes käynyt rumputunneilla, koska minulla oli jo heti samantien rytmi veressä ja aika pian jo samana keväänä aloin soittamaan sekä
esiintymään mm. koulumme kevätjuhlissa jne.
Myös tähän musiikkiharrastukseni puhkeamiseen osasyynä oli myös toisella luokalle vuonna 1989 luokanopettajaksemme tullut musiikinopettaja Kari Sainomaa (5.9.1958 - 7.7.2023), joka rohkaisi vuonna 1991 hakemaan Helsingin suutarilassa tuolloin jo toimineeseen Pohjois-Helsingin bändikouluun, jossa sitten tuli soitettua monenlaisissa bändeissä 1992-2000 vuosina.
Vuonna 1995 hain toisella yrittämällä sitten Helsingin pop & jazz konservatorioon, jonne pääsin opiskelemaan rumpujensoittoa seuraaviksi seitsemäksi vuodeksi.
Vaikka nämä opistot väittävätkin edistävänsä yhdenvertaisuutta, niin itse kuitenkin sain lopulta jo vuonna 1997 raskaasti pettyä, kun sain huomata sen, ettei minua enää hyväksytty saman musiikkiopiston ammattiopiskelijaksi, kun hain silloin ensimmäistä kertaa Helsingin popjazz konservatorion II-asteen linjalle, jolloin olin jo opiskellut rumpujensoittoa samassa konservatoriossa musiikkiopistossa jo vuodesta 1995 lähtien.
Vaikka olin jo niitä rumpuja soittanut itse jo vuodesta 1989 lähtien itseoppineena, niin törmäsin jo heti aloitusvuonna siihen, että kuinka Helsingin Popjazz Konservatoriolla oli oma opetusohjelma ja siellä asiat kuului tehdä heidän tavoilla ja rumpujensoittoon liittyvä opetusohjelma noudatti hyvin pitkälti samanlaista opetusmetodia, kuin klassisen lyömäsoitinten opiskelu, johon kuului tätä pakko nuotinlukua ja prima-vista tehtäviä.
Mutta jos oppilaalla oli taas liian vahva tahto ja hän halusi vain soittaa levyjen päälle treeniluokissa, niin minulle kävi tämä kohtalo, että minua ei enää sen vuoden 2002 jälkeen hyväksytty enää sisään edes II-asteen linjalle eikä edes Helsingin Metropolian AMK:lle, koska olin päätynyt jo tuon talon salaiselle mustalle listalle, joka myös tarkoitti tätä, että minulle ei saanut antaa edes töitä, koska olin tällainen monien muiden muusikoiden ja eteenkin rumpalien silmissä ns. syrjitty vihollismuusikko, jolla ei ollut edes omaa bändiä ja jos joudut Suomen kokoisessa maassa tällaisen syrjinnän kohteeksi, niin juorut leviää ja jos sinulla ei ole suosittelijoita, niin päädyt silloin tähän työttömien muusikoiden KELA-kortistoon.
Tässä välissä vielä kävin armeijan Lahden varusmiessoittokunnassa 2002 - 2003 ja muistan vieläkin sen katkeruuden, kun näin kuinka ne monet armeijakaverit juuri sieltä samasta Lahden varusmiessoittokunnasta pääsivät miltei jokainen mm. Helsingin pop jazz konservatorion II-asteen ammattiopiskelijoiksi ja myöhemmin Metropolian AMK:lle jatko-opiskelijoiksi ja minusta taas tuli se työtön muusikko, joka vain harjoitteli pianonsoittoa silloisen tyttöystäväni asunnolla päivät pitkät.
Sitten kuulin vuonna 2003, että yksi muusikko kaverini oli päässyt sisään 2003 kevään yhteishaussa Orimattila-Instituuttiin opiskelemaan äänittämistä, eli musiikkiteknologiaa ja kiinnostuin 2004 keväällä siitä linjasta niin paljn, että pidin sitä ihan varmana nakkina, joten en hakenut minnekään muualle kuin sinne 2004 keväänä. Mutta siinä kävikin näin, että sen silloisen Orimattila-Instituutin linjajohtajan olin sinne kuulemma liian musikaalinen hakija ja hän kehoitti minua hakemaan mielummin sinne popjazz opistoon, eli juuri tuonne, jonne minua syrjttiin jo vuodesta toiseen, kun ei päästetty enää sisään.
Sitten tein samana vuonna kantelun silloiselle eduskunnan oikeusasiamiehelle tästä tuntiopettajasta, koska minusta tässä oli tapahtunut päivän selvä syrjintään perustuva virkavirhe, jonka motiivina oli kateus, niin sain sitten kuulla jälkeenpäin, että kun olin onnistunut käymään yhden kaverini kautta siellä oppilaitoksen studiossa äänittelemässä mm. vappuna 2004, että minulla olisi jatkossa porttikielto kaikkiin sen oppilaitoksen studiotiloihin.
Eli näin tunteisiin se eduskunnan oikeusasiamiehen yhteydenotto oli sille tuntiopettajalle. Mutta tämäkin oli jälleen yksi oppiläksy näistä, että jos sinua syrjitään, niin älä anna kävellä itsesi yli, vaan puolusta oikeuksiasi.
Mutta vasta vuotta myöhemmin pääsin viimein sisään Porin konservatoriolle opiskelemaan tätä haluamaani musiikkiteknologiaa, mutta sain siellä aika pian huomata joutuneeni aika monenkin opiskelijan äärimmäisen kateuden kohteeksi, sekä päädyin myös silloisten muutamien konservatoriolla toimivien tuntiopettajien silmätikuiksi ja siihenkin motiiviksi riitti pelkästään se, että jos edustaa sitä lahjakkuustasoa, jota minä edustan, niin sellainen oppilas on painettava alas keinolla millä hyvänsä.
Joten tämä sitten johti siihen, että aina vuonna 2006 silloinen rehtori päätti antaa minulle aina kirjallisen varoituksen, jonka seurauksena sitten hain taas Kotkan konservatorioon II-asteen linjalle, josta olisin saanut sen opiskelupaikan, mutta tämän kun ilmoitin sille rehtorille, niin tämä taas sai aikaan sen ilmiön, että muuten se Porin konservatorio olisi menettänyt sen rahamäärän, joka tulee pelkästään siitä, että joku opiskelija on siellä sen koko lukuvuoden kirjoilla.
Joten silloin jo aloin tajuamaan tämän koko homman, että miten nämä musiikkiopistotkin ja ammatillinen koulutus... Eivät ne mitään muuta ole kuin laitoksia, joissa ne oppilaat tulevat sisään ja joko valmistuvat, tai sitten eivät valmistu, eli putoavat pois sinne työttömyyskortistoon, joka lopulta kävi minulle silloin 2008 keväällä, jolloin vielä erosin sieltä 2 kuukautta ennen lukuvuoden päättymistä, mutta eroilmoitukseni otettiin vastaan vasta 2 kk myöhemmin, ettei se konservatorio vain menettänyt sitä rahamäärää, joka minusta tuli sinne, kun olin siellä kirjoilla koko sen lukuvuoden.
Itse taas minulle myös se Porin konservatorion ammatillisen opiston musiikin opiskelijoiden taso ei tyydyttänyt minua, kun tiesin silloinkin, että kovempi taso olisi ollut juuri siellä Helsingin Pop jazz konservatorion ammatillisen linjan puolella, mutta se oli kuin kohtalon ivaa, että minua ei päästetty sinne sisään, koska Porissa vietettyinä vuosina opin paljon musiikin äänittämiseen liittyviä perusteita, kun siellä oli jo tuolloin musastudio, jota sai käyttää vaikka 24/7, joten noina vuosina siellä tuli ääniteltyä joskus keskellä yötäkin kaikenlaista hommaa.
Mutta sain noinakin vuosina myös huomata sen, että miten herkkiä tuolle kritiikille olivat nuo muutamat tuntiopettajat, jotka olivat osallistuneet tuohon minuun kohdistuvaan syrjintään noina aiempina vuosina.
Sitten kun vuonna 2004-2005 uskalsin kertoa tuosta kokemastani syrjinnästä Muusikoiden.net foorumilla, niin siihen keskusteluketjuun tuli jopa yksi edelleen kyseisessä konservatoriossa tuntiopettajana toimiva nykyinen lehtori, joka ei kestänyt ollenkaan sitä kritiikkiäni, jota esitin sitä kyseistä oppilaitosta kohtaan, kun kysehän oli siitä, että oli epäsopivaa puhua siitä kokemastani syrjinnästä, joka meni tällä kyseisellä herralla tunteisiin.
Eräällä toisella rumpaleiden keskustelufoorumilla jopa eräs ex rumpujensoiton opettajani ivaili, että kuullostaapas kirjoituksesi katkeralta.
Mutta en toki ole ainoa muusikko, jota tuossa paikassa on syrjitty, kun on sinne joskus hakenut jopa ihan musiikin alalla työskennelleitä muusikoita, joita ei ole ihan sen vuoksi sinne päästetty sisään, kun niiden soitonopettajien mielestä he ovat jo liian taitavia muusikoita.
Mutta noina Porin konservatorion opiskeluvuosina mm. en kuitenkaan valmistunut, mutta tein 2007 joulukuussa siellä opinnäytekonsertin, jossa taas soitin pianoa.
Mutta nyt sitten itse asiaan
Konservatorioiden opintomalli on vanhanaikainen ja siitä tulisi luopua. koska se tuhoaa luovuudenLähetin jo muutama viikko sitten kaikille Etelä-Suomessa toimiville konservatorioiden rehtoreille sähköpostia, jossa kerroin tästä, että kuinka konservatorioiden opetussuunnitelma on vanhanaikainen ja se eristyisesti myös niin musiikkiopistojenkin kuin myös konservatorioiden ammatillisenkin koulutuspuolen tasolla syrjii ihmisiä ja aina syntyy näitä ns. väliinputoajia, jotka eivät vain yksinkertaisesti sovi tuohon tasapäistettyyn mankeliin sisälle ja minä olen tässä elävänä esimerkkinä yksi heistä.
Joten ehdotin sinne sellaista kokeilua, että kirjastokortti voisi olla sellainen tilojen varaamisoikeus, jolla voitaisiin alkaa riisumaan viimein tätä konservatorioiden laitosta pois, jolloin näiden musiikkioppilaitosten ja konservatorioiden sisäänpäin lämpiävä maailma aukeaisi viimein myös niille ulkopuolisille, mutta tällainen taas luonnollisesti pelottaisi näitä opetusviroissaan olevia musiikinopettajia.Sibelius-Akatemiassa on jo Avoin Taideyliopisto, joka on ollut hyvä askel tuohon avoimempaan suuntaan, jonne myös yllättäen jazz-osastolle minäkin kelpasin parinakin lukuvuonna sisään, mikä oli itselleni melkoinen yllätys, kun sain silloin 2020 keväällä sen sähköpostin, että teidät on valittu jazz improvisoinnin kurssille opiskelijaksi, kun ehdin jo odottaa tuota normi syrjitylle ihmiselle tuttua lausetta "kiitos haustasi, mutta valitettavasti valintamme ei kohdistunut teihin".
Helsingissä myös viime vuosina on järjestetty lukuisia julkisia jameja, joista eräs hyvin korkean profiilin keikkapaikka oli sellainen, että sieltä on jo kaksi kertaa lakkautettu jamit jollain tuntemattomalla syyllä, johon veikkaan sitä, että sinne alkoi ilmeisesti ilmestymään näitä muusikoita, joiden työtilanne halutaan Suomessa totaalisesti canceloida, joihin itse valitettavasti edelleen kuulun. Tästä toki vielä todisteena sekin, ettei yhteen vuonna 2019 sinne lähettämääni keikkapyyntöön edes vaivauduttu vastaamaan ollenkaan.
Taide ja muusikkopiirien korruptio ja elitismiTämä seuraava aihe on taas sellainen, josta erityisesti musiikkiallalla toimivat muusikot eivät vieläkään uskalla puhua ääneen, joka on tämä Suomen taide- ja musiikkopiirien äärimmäinen korruptio.
Eli jos kuulut näihin elitistimuusikoihin, joilla on pääsy niille rahakkaille yrityskeikoille, niin siinä maailmassa roikutaan pelkästään valta ja arvostatuksen kautta, jonka voi Suomessa saavuttaa yleensä vain syntymällä johonkin kuuluisaan kulttuurisukuun, ja näille muusikoille on aina valmis ohituskaista olemassa mm. suuriin apurahoihin sekä musiikilliseen uraan ja nämä myös pääsevät niihin oikeisiin konservatorioihin tai Sibelius-Akatemiaan ja pääsevät aina heiluttelemaan tahtipuikkoa vaikka Amerikkaan, jos niin haluavat.
Mutta sitten on taas olemassa tämä väestöluokka, joiden mielipiteet ovat valtion mielestä vääriä ja näitä yksilöitä voidaan targetoida jo siellä opintoputkessa, joista jo tuossa ylempänä kerroin oman elämäni tarinasta tosi tarinoita, vaikka en minä silti katkera näitä ex rehtoreita ja musiikinopettajiani kohtaan ole. Ne olivat erittäin arvokkaita henkisiä oppiläksyjä siitä, että miten näet oman arvosi, koska jos taas alennat itsesi näistä nöyryytyksistä, niin silloinhan taas et pääse löytämään sitä omaa voimaasi.
Mutta tässä kateudessa on vielä sellainenkin puoli, että se täytyy aina ansaita ja minä olen siinä kunnostautunut melkein jo Suomen mestariksi asti, koska minulle annettujen musiikillisten lahjojen määrä on äärimmäisen suuri, mutta sen hinta on ollut myös äärimmäisen kova.
Tähän voisin vielä kertoa erään tapauksen, joka sattui Pori Jazz Festivaaleilla 2006 kesällä, jolloin olin opiskellut ensimmäisen lukuvuoden tuolla Porin konservatoriolla. Ilmestyin siellä eräisiin jazz-jameihin, joissa pääsin ihan kyllä soittamaan pianoa kansainvälisessä seurassa, mutta sitten kun rumpuja olisi päässyt soittamaan, niin housebändin isäntä joka oli jazz-rumpali myös itse päättikin näyttää jazz-jamien housebändille kurkunleikkaus elettä, jolla päätettiinkin illan jamit, jotta minä en päässyt soittamaan rumpuja.
Normaalistihan jazz-jameissa yleensä ei aleta ketään syrjimään, mutta tässä nähtiin se, että silloin kun ne jamit järjestetäänkin kansainvälisen tason jazz-festivaaleilla, niin silloin voi ne hyvät käytöstavat joskus unohtua pois ja tapahtua näitä kaltoinkohteluja.
Ja yksi ilta myöhemmin kun eräältä jenkkiläiseltä tunnetulta jazz-trumpetistin bändin suomalaiselta jazz-rumpalilta kysyin, että onko nämä avoimet jamit, niin hän totesi, että nämä ovat vähän tällaiset spesiaalijamit, mutta sitten kun lopulta sen jazz jamibändin rumpali sanoi, että "no voit sä tulla soittamaan", niin koko jazz cafen yleisö buuasi minut lavalta pois ja se jenkkiläinen tunnettu jazz-trumpetisti sanoi minulle, että "Hey we have a gig in here, get off the stage".
Eli "meillä on täss keikka meneillään, että poistuppas nyt lavalta". Sitten koko housebändi komennettiin lavalta pois ja minut jätettiin sinne rumpujen taakse yksinäni. Ilmeisesti tämä on joku vakio nöyryytysrituaali siellä, joka tehdään tarvittaessa näille uusille sinne noihin piireihin pyrkiville muusikoille, joiden kanssa ei haluta soittaa.
Amerikassa kun valitettavasti on edelleen jazz-piireissä tämä ilmiö, että nuorten soittajien on aina todistettava tasonsa ja juuri sitä minulle ei siellä 2006 vuoden Pori Jazzeilla rumpalina siunattu ollenkaan, kun minut onnistuttiin peräti kahtena eri iltana savustamaan stagelta pois tuolla samanlaisella nöyryytysrituaalilla.
Että tällaistakin näissä Suomen kansainvälisissä jazz-piireissä voi olla, jos olet PERSONA NON GRATA luottoluokituksen jazz-muusikko.
Mutta sitä oli vielä silloin vuonna 2006 nuori ja naivi sekä luuli, että Pori jazzien jameissa olisi avoimet ovet, mutteivat ihan aina olleet.
Mutta toki tästäkin jenkkiläisestä jazz-trumpetista ja hänen egostaan kertoo jotain sekin, kun hän myöhempinä vuosina näki Pori jazzeilla Elton Johnin esiintymässä Kirjurinluodolla, niin hän koki sen Elton Johnin keikan aikana lähes täydellisen egokuoleman, kun tajusi ettei se hänen jazz-trumpettinsa töräyttely enää olisi mitään siihen Elton Johnin esiintymiseen verrattuna, kun Pori Jazzelle tulivat jo noina vuosina nämä suuren maailman starat. Mutta nämä nyt vain todistavat sen, että jos on joillekin jazz-muusikoille ensin suurella kauhalla annettu, niin se kaikki tuollainen suurien jazz-festivaalien näkyvyys nousee ihan melkein jokaisella päähän, kun siellä festivaali yleisössä alkaa olemaan jo tuhansia ihmisiä katsomoissa.
Mutta sitten se mikä tekee sen esim. menestyneen jazz-muusikon ja hänet, joka onnistuu vielä saavuttamaan sen menestyksen bändin kanssa.
Siinä kun on edelleen näitä muusikoita, joilla on hyvin ego keskeinen lavapersoona ja he kohtelevat taustabändinsä soittajia kuin jonain palkollisina rivimuusikoina, jotka voidaan tarpeen tullen vaihtaa milloin vain, jos ei enää naama miellytä. Tai sitten on taas näitä, jotka kohtelevat soittajiaan tasavertaisesti ja tekevät kaiken sydämellään ja tästä juuri tämä muutama vuosi sitten edesmennyt amerikkalainen jazz-muusikko trumpetisti puhui, kun hän mainitsi vuonna 1983 puhumalla tästä vuonna 1980 kuolleesta jazz-saksofonisti Pekka Pöyrystä (1939-1980), että hän oli yksiä sielukkaampia suomalaisia jazz-muusikoita. Pöyry teki vuonna 1980 itsemurhan.
Tämä vuonna 2012 edesmennyt jazz trumpetisti, josta äsken puhuin oli siinä määrin myös merkillinen mies, että hän kutsui itsensä aina vuodesta 1966 lähtien jokaiselle Pori Jazz Festivaaleille, kun yleensä tapana on, että nämä kansainväliset Jazz Festarit lähettävät niille kansainvälisille esiintyjilleen tarjouspyytöjä keikkapäivistä. Mutta pistää miettimään, että olikohan hänellä sittenkin jotain Amerikkaan suuntaan päin menevää salaista diplomaattitaustaa, jolla tuollaisen itsensä kutsumisen voisi helposti selittää. Mutta toki nämä ovat vain spekulaatioita.
Mutta silti tämä jazz-jamikulttuuri on tullut jäädäkseen ja Amerikasta se on tänne Suomeenkin tullut ja siinä se perustuu aina sinne osallistuvien soittajien keskinäiseen kunnioitukseen, jolloin mm. jokaisen jameihin osallistuvan muusikon annetaan vuoron perään soittaa soolo.
Mutta se oli populaarimusiikki (pop rock), joka toi taas tämän ego keskeisen maailman näihin kuvioihin ja rock-bändit, joiden hahmot taas olivat näitä pitkän tukan kasvattaneita nahkahousumiehiä. Se on se maailma, joka toi nämä egokeskeisen itsekeskeisyyden koko musiikkikulttuuriin sisään, joka on luonut tuon, että joku muusikko on toiselle vihollismuusikko, koska hän soittaa sinua paremmin jne. Ja juuri rock-musiikin maailmassa muusikon arvostatus riippuu aina vain siitä, että missä bändissä sä soitat ja onko se kuinka kuuluisa bändi jne.
Kaupallisten muusikko- ja taidepiirien korruptioMutta sitten kun tullaan tähän, että millä tavalla esimerkiksi kaupalliset levy-yhtiöt toimivat Suomessa ja maailmalla ?
Moni ihminen ei vieläkään käsitä tätä kuinka esimerkiksi Warner Music tai Sony BMG ovat täysin yksityisomisteisia levy-yhtiöitä, joiden osakkeidenomistajina tälläkin hetkellä toimii näitä Wall Streetilla toimivia holding sijoitusyhtiöitä.
Esimerkiksi Prince merkitsi lähes kaikkiin Warner Music levy-yhtiön masternauhoihinsa puumerkin SLAVE, eli orja, jolla hän tarkoitti mielenosoituksellisesti sitä, että kuinka WARNER MUSIC omisti kaiken sen materiaalin, jonka Prince oli sinne levyttänyt, vaikka muuten Prince halusi hallinnoida kaikkia masternauhojaan, joilla hänellä oli omassa studiossaan vielä oma pankkiholvi, jonne oli säilötty kaikki hänen itse tekemänsä masternauhat sessioineen jne.Mutta populaari ja rock-musiikissa on edelleen nämä samat salaiset lainalaisuudet, että jos joku haluaa tulla maailmankuuluksi artistiksi muusikkona, niin silloin heidän tulee myydä sielunsa Saatanalle ja he joutuvat aina osallistumaan näihin verirituaaleihin ja mitään oikotietä siinä maailmassa ei heillä ole. Tästä syystä mm. Bob Dylan on ihan julkisesti haastattelussa sen myöntänyt, että kunnia hänen muusikko maineestaan kuuluu tälle komentajalle, joka on siellä alakerrassa, jolla hän tarkoitti itse Saatanaa.
Mutta ei nämä kuuluisuudet Bob Dylania myöten edelleenkään välttämättä vieläkään ymmärrä sitä, että se heidän kuvittelemansa suuri Saatana on vain pelkkä pimeyden henkivaltojen mielikuvitushahmo heidän omassa päässään, joille he silloin niissä satanistisissa valarituaaleissaan antoivat pois kaiken vallan sekä tahtonsa.
Kun todellisuudessa he vain antoivat käyttää sieluaan hyväksi näiden pimeyden henkivalloille, jolloin heidän sielunsa ei pelastunut tämän ansiosta, koska joutuvat aina lopulta maksamaan tuosta egonsa ja ylpeydensä lankeemuksestaan aika kovan hinnan, jonka loppulasku tulee heille aina sen uran loppuvaiheilla.
Vapaamuurarien maailmassa tällainen korruptio näkyy tuona symbolisena kultaisena kirjekuorena, jolla siis tarkoitetaan, että saat niin kauan hyväpalkkaisia hommia, eli uraa, kunhan vain pidät suusi kiinni näistä vapaamuurareiden salaisuuksista ja opeista sekä vapaamuurari korruptiosta.
Live keikkojen monopolia pyöritetään Suomessakin edelleen amerikkalaisella sijoitusrahalla
Suomessakin toimiva kansainvälinen LIVENATION toimii esiintyvien artistien ja bändien keikkajärjestäjinä, mutta tätä puljua pyöritetään täysin ulomaalaisella sijoitusvarallisuudella.
Sijoitusrahastojen tärkeimmät omistajat
Tuossa näkyy se, että miksi joku välinputoaja ei pääse keikoille artistina Suomessa tai edes maailmalla näille suurmmille areenoille, kun diili täytyisi tehdä noiden kanssa, joiden osakkeita tuossa ylempänä näkyy. Eli se kenen leipää syöt, niin sen lauluja laulat.
Sitten samalla kun levy-yhtiöt toimivat näiden levyjättien toimesta kartellina, niin samalla myös kaupallisen musiikin digitaalinen jakelu on luonut oman kartellinsa, joka taas on tämä Ruotsalainen SPOTIFY.Eräskin indiebändi veti koko musiikkinsa pois Spotifysta, joka oli kannanotto ja protesti siihen, että Spotify alkoi satsaamaan 600 miljoonaa dollaria tekoäly osakkeisiin.
Esimerkiksi Spotifysta noin 1 miljoonasta kuuntelukerrasta artisti saa vain 4000 - 5000 dollaria ja tässäkin jos on kyseessä vaikka pop-bändi, jolla on tuottaja, sovittaja, masteroija, miksaaja + bändin muusikot, joilla mm. sovitusosuuksia, niin kakku on aina sitä pienempi, mitä enemmän siitä on lopulta niitä leikkaajia ja tähän päälle vielä tekijänoikeusjärjestö TEOSTO:n sekä Gramexin 30 % sivutuloverotus, niin tästä lopulta näkee sen, että minkälainen pykäläviidakko se on, jos joku aikoo tehdä musiikkia elääkseen.
Joten juuri tämän vuoksi edelleen nämä jättilevy-yhtiöt kartelleineen vääristävät kilpailun, koska pienille indie luokan artisteille ja bändeille ei ole luvassa samanlaisia markkinoita, kuin taas näille viihdeteollisuuden kestomannekiineille Livenationin sopimuksista puhumattakaan.
Joten silloin tässä käy edelleen niin, että on ne viihdeteollisuuden kestomannekiinit, joilla on naamat televisiossa joka viikko ja sitten on taas tämä työttömyyskortistossa peukaloiden pyörittelijöiden kerho, joiden ei työllistymisen hoitaa viimeisenä TE-keskus, joka varmistaa sen, etteivät he saa tehdä yhtään mitään. Ja tämä on se, joka meidän tulisi nyt korjata koko Suomesta, eikä tämä koske vain työttömiä muusikoita, vaan ylipäänsä kaikkia syrjittyjä suomalaisia ihmisiä.
Sillä jos viimein ymmärrätte sen, että täällä Suomessa on ollut jo mm. Facebookin osalta vuodesta 2004 käytössä tämä oma Amerikkalaisen DARPA:n alainen pisteytys, johon siis kuuluu ihmisten salainen pisteyttäminen ja jos pisteet laskee, niin joudut hallituksen mustalle listalle, jolla sinulta estetään kaikki työllistyminen jokaisella alalla, vaikka sinulla olisi siihen olemassa koulutus ja ongelmia voi myös tulla, vaikka olisit päässyt opiskelijaksi jonnekin.
Tarkemmin tämä pisteytys liittyy Suomenkin osalta käynnissä olevaan talouden nollakasvun hankkeeseen.
Mutta ei tämä syrjintä nyt kuitenkaan ole aivan täysin totaalisesti onnistunut, kun vuosi sitten kävin ns. freelance rivimuusikkona tekemässä yhden soittokeikan erään artistin taustabändinä Lahden TE-keskuksen ja ELY-keskuksen vuosijuhlassa, josta tuossa ylhäällä todisteena on sen illan palkkakuitti. Mutta ei sekään tee minusta vieläkään mitään päätoimista yrittäjää.
Mutta silti edelleen tämä äärimmäinen kateus ja kilpailu, joka on vuosikymmeniä liittynyt erityisesti taide- ja musiikkipiireihin on asia, josta täytyy voida puhua julkisesti ja myös tämä miten tätä syrjintää sekä kateudesta johtuvaa selkäänpuukotusta tapahtuu näissä Suomen monissa musiikkioppilaitoksissa sekä konservatorioissa sekä muusikkopiireissä, koska aina pahimmillaan joku pedagogi voi siellä ihan tuhota jonkun lahjakkuuden, jos he ovat niin julmia, että näkevät nämä itselleen uhkaksi. Samoin myös muusikkopiireissä voidaan harjoittaa tätä cancelointia, joka tarkoittaa sitä, että jos päädyt tuolle salaiselle syrjintälistalle, niin silloin olet se muusikko, jolle ei saa antaa töitä ja tämä Suomi on hyvin pieni maa, jossa kenen tahansa muusikon maine voidaan tuhota näillä lukemattomilla juoruilla, jotka on näitä perintuttuja sitä ei kannata ottaa keikalle puheita.
Aleksis Kivihän (kuvassa) oli mm. omana elinaikanaan Suomen kirjallisuuspiirien hyljeksimä tapaus, jonka elämäntyöllä alettiin vasta Aleksis Kiven kuoleman jälkeen revittelemään ja tämäkin kuvasti sitä sen ajan Suomen vahvaa suomenruotsalaisten kirjailijoiden ilmapiiriä.
Aleksis Kivi sattui nyt vaan syntymään väärälle vuosikymmenelle.
Mutta on silti jännää, että vaikka syrjinnän pitäisi edelleen olla kiellettyä kaikkialla Suomessa, niin silti sitä tapahtuu tässä maassa edelleen kaikkialla ja erityisesti taidealoilla, eikä näihin syrjintätapauksiin juuri monet viranomaiset halua ottaa mitään kantaa, jos kyseessä on poliittisen syrjinnän kohteena oleva kansalainen, joka on haluttukin canceloida sieltä pois, ettei vaan heidän taide herättäisi muissa liiallista kateutta.
Syrjintää silti tapahtuu edelleen paljon musiikin ja taiteen aloilla, ja yleensä siihen aina suurin syy on kateus sekä vääristynyt kilpailu ja täällä Suomessa ratkaisu huippulahjakkaisiin kohdistuvaaan kateuteen on yleensä tuo cancelointi, että silloin nämä alalla toimivat portinvartijat pyrkimät varmistamaan, ettei näillä syrjityillä taiteilijoilla ole lainkaan töitä, kun he eivät ole saaneet näiden alan konkarien siunausta omalle urapolulleen.
Tästä vielä paljon vaikeamman tilanteen tekee se, jos näiltä syrjityiltä taiteilijoilta puuttuvat nämä alalla vaaditut verkostot, jotka yleensä juuri noissa konservatorioissa hankitaan.
Naapurimaassamme Venäjällä mm. Neuvostoliitossa vainottiin vuosikymmeniä säveltäjä Dmitri Sostakovitsia (kuvassa), koska hänen taide ei asettunut kommunistisen Neuvostoliiton raameihin.
Kuitenkin varsin omituista oli se, että vuonna 1958 Suomessa toimiva Wihurin rahasto myönsi Sotsakovitsille 7,5 miljoonan markan arvoisen Sibelius-palkinnon, jonka hän kävi Suomesta vastaanottamasta.
Lähteet: Mikseri.net
Teemu Vehkala Music (Youtube)
