http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2924455.html>

perjantaina, lokakuuta 03, 2014

H.A.A.R.P. teknologian vaijetut salaisuudet



Tuo Yhdysvaltain Alaskassa ja Norjan, Trömsassa sijaitseva Yhdysvallan armeijan sekä NATO:n hallinnoima skalaariase H.A.A.R.P. on edelleen valtamediassa varsin vaijettu aihe. 

Mutta syystäkin, kun sen alle kytkeytyy paljon syvemmän salattuja asioita kuten valtaväestöön ja yksilöihin kohdistuva mielenhallinta.
Vuonna 2002 Yhdysvaltain ilmavoimien tutkimuslaboratorio (Air Force Research Laboratory) patentoi tätä mielenhallintaan keskittyvää teknologiaa, jotka oli suunniteltu laajemmin H.A.A.R.P:n käyttöön.

Tekniikka koostuu mikroaalloista, joilla voidaan lähettää mm. sanoja tai käskyjä jonkun päähän. 
Kyseisen ilmavoimien laboratorion Rick Garcia vaikeni kokonaan, kun häneltä kysyttiin tästä sanojen päähän lähettämisestä. Kun hänellä on armeijan virkansa puolesta vaitiolovelvollisuussopimus , joka kieltää häntä kertomasta mitään ulospäin tähän salattuun teknologiaan liittyvää.

USA:n ilmavoimien tutkimuskeskus kuitenkin julkaisi vuonna 2002 muutamia luokittematomia asiakirjoja tähän teknologiaan liittyen ja sieltä selviää, että nämä perustuvat tarkemmin vuonna 1994 Yhdysvalloissa toteutettuihin salaisiin ihmiskokeisiin.  


Kidutettiinhan New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Montaukissakin aikanaan USA:ssa kidnapattuja lapsia sekä nuoria, joista mm. Stewart Swerdlow oli omien sanojensa mukaan yksi niistä, jotka selvisivät noista brutaaleista ihmiskokeista elossa.
Kuitenkin ilmavoimien tutkimuskeskus ei edelleenkään suostu kertomaan, että eteneekö salainen projekti edelleen vai ei, joka kuvastaa heidän salailuaan tämän aiheen piirissä.

Kahdesti nobelpalkinnon ehdolla ollut Robert Becker kirjoitti jo vuonna 1974 julkaistussa kirjassaan USA:ssa tehdystä salaisesta ihmiskokeesta nimeltä "Body Electric", jossa tutkittiin hypnotisoijan sanojen vaikutusta ihmismieleen moduloituna. Eli se lähetettiinkin mikroaalloilla jonkun koehenkilön päähän.
Koehenkilöt eivät käyttäneet minkäänlaisia teknisiä vastaanottimia viestien tai äänien vastaanottamiseen.

Toisen testin tuloksia ei koskaan julkistettu, koska siinä taajuudet koehenkilöiden päähän lähetettiin jo ULTRA-taajuuksilla, jotka ihmisen aivot ottaa vastaan, mutta joista kohde on tietämätön.

Nyt Yhdysvalloissa sadat ihmiset ovat nostaneet yhdessä joukkokanteen mm. FBI:tä sekä puolustusministeriötä kohtaan, koska ovat joutuneet tämän elektronisen mielenhallinan uhreiksi.

Mutta myös Kiinassa, Venäjällä, Japanissa, Intiassa ja Euroopassa on näitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet tämän elektronisesti toteutettavan mielenhallinnan uhreiksi.  

Tällä samalla teknologialla pystytään jo manipuloimaan ihmisten aivoihin sähkömagneettisilla aalloilla mm. vääriä tunnetiloja. Jopa seksuaalinen halu voidaan sinne yks-kaks ohjelmoida vaikka keskellä yötä. 
 
Mutta sitten kun mennään itse asiaan, niin on olemassa ihmisiä jotka väittävät olevansa näiden tähän liittyvien ohjelmien uhreja, kuten MK ULTRA. Niin eiköhän jo sana ULTRA-kerro jotain, jos näitä taajuuksia meidän jokaisen aivot ottavat vastaan.
Tämän johdosta sitten H.A.A.R.P. on ollut näiden aivoaaltojen sekoittajateknologian kanssa liikkeellä jo useita vuosia. 


HAARP:n radiotaajuuksilla pyritään taas heikentämään ihmisten aivojen synapsi-tason aktiivisuutta.   

1976 vuonna kansallisen turvallisuuden ja Carterin tuleva neuvonantaja Zbygniew Brzezkinski mainitsi kirjassaan "The Between Two Ages, America's Role in the Technetronic Era", että kuinka vielä tulisi yhteiskunta, jossa teknologinen kehitys mahdollisti valtaväestön mielen manipuloinnin itseään johtavaksi eliitiksi kutsuvan tahon kautta. Tämä vielä kertoo sen, että kuinka Brzezkinskillä on ollut sisäpiirintietoa näistä Teslan patentteihin liittyvistä vehkeistä.



Keravankin vesivoimalan päällä on yksi näihin teknologioihin liittyvä laite, jota hallinnoi samat tahot. Mutta virallisesti se on vain "säätutka". Samoin H.A.A.R.P:n virallinen toiminta on pelkkä ilmastontutkimus, mutta kuten edellämainituissa jutuissa kävi ilmi, niin se on paljon muutakin.
Tämä siis todistaa sen, että kuinka H.A.A.R.P. on yksi valtaeliitin väestön mielen manipulointikeino ja Sionistien hallinnoima valtamedia sekä viihdeteollisuus toinen keino vaikuttaa globaalisti ihmisten mieliin. 
Tästä saadaan sitten sekoitettua jatkuvasti lukuisten ihmisyksilöiden, että myös ryhmien kollektiiviajatukset ja sotkettua mm. ajatusprosesseja. Hallita ihmisten eri tunne tiloja.
Ajatus kun itsessään on energiaa, johon liittyy joko positiivinen tai negatiivinen varaus. Niin valtaeliitin pankkiirit tekevät mitä tahansa, jotta valtaväestön tietoisuus voitaisiin edelleen pitää tällä matalalla tasolla.

Mutta valon verkoston (mm. totuus) virtauksen lisääntyminen heikentää pimeyttä edustavien voimien ja tahojen valtaa. 

Kuudenteen sielun säteen materian pimeiden voimien vaikutus lakkaa kymmenien vuosien päästä ja raskasvärähteleväinen tellus planeetta voidaan sen jälkeen korottaa laajempaan tietoisuuteen.